Helpotamme ja tuemme lapsiperheiden arkea erilaisissa elämäntilanteissa.
Haemme joukkoomme jatkuvasti uusia lapsiperheiden tukemisesta aidosti innostuvia osaajia keikkaluontoiseen työhön. Meillä pääset kasvattamaan osaamistasi monipuolisissa työtehtävissä ja -ympäristöissä lapsiperheiden parissa.
Voit työskennellä joustavasti, siten kun sinulle sopii: työ joustaa oman elämäntilanteesi mukaan ja etsimme sinulle sopivat asiakasperheet, joissa voit työskennellä vakituisemmin tai keikkaluontoisemmin.
Meillä olet osa perhettä
Välitämme työntekijöistämme aidosti – meillä sinut kohdataan ihmisenä.
Saat työskennellä itsenäisesti ja vaikuttaa omaan työhösi, mutta meillä et jää yksin. Uskomme yhteisöllisyyden, hyvän esihenkilötyön sekä kollegoista muodostuvan vertaisverkoston voimaan itsenäisen työn mahdollistajana. Jaamme arjen ilot ja surut kanssasi, ja juhlistamme onnistumisia yhdessä.
Kuulumme suomalaiseen Sivina-konserniin ja työllistämme tällä hetkellä noin 180 sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaista. Meillä tehdään työtä suurella sydämellä, ihmisten kanssa ja ihmisille. Työntekijämme ovat kertoneet meille, että olemme työnantajana luotettava ja joustava, sekä arvostamme työntekijöitämme.
Työnantajana pyrimme aina toimimaan vastuullisesti. Arvostamme työntekijöitämme ja hoidamme lakisääteiset velvoitteet täsmällisesti. Meillä saat työtehtäviisi kattavan perehdytyksen. Lisäksi kannustamme sinua eteenpäin ammatillisella kasvupolullasi ja järjestämme silloin tällöin myös yhteisiä koulutuksia!

Etsimme jatkuvasti uusia lähihoitajia lapsiperheiden kotipalveluun
Meillä pääset kasvattamaan osaamistasi lähihoitajana lapsiperheiden kotipalvelun parissa. Lapsiperheiden kotipalvelu on kunnan myöntämää konkreettista ja tavoitteellista apua lapsiperheen arkeen, kuten lastenhoitoa ja kasvatusta tai auttamista kotitöissä. Sen avulla pyritään tunnistamaan, ehkäisemään ja helpottamaan perheiden haasteita mahdollisimman ajoissa.
Etsimme jatkuvasti uusia lähihoitajia tai vastaavan sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saaneita lastenhoidon ammattilaisia keikkaluontoiseen työhön perheiden pariin. Toimimme lapsiperheiden kotipalveluissa palveluntuottajana tällä hetkellä Länsi-Uudenmaan-, Vantaa ja Keravan- sekä Helsingin- sekä nyt myös Keski-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella!

Joustavaa keikkatyötä perheiden parissa!
Pääsääntöisesti työvuoro lapsiperheiden kotipalvelussa kestää yhdessä perheessä kerrallaan 2–4 tuntia. Meillä on tarjolla töitä maanantaista perjantaihin klo 8–21 välillä ja lauantaisin klo 8–18 välillä. Voit itse valita, milloin haluat työskennellä! Parasta olisi, jos voisit sitoutua vähintään yhteen asiakasperheeseemme noin 2-3kk ajaksi. Työ tapahtuu pääsääntöisesti asiakasperheidemme omissa kodeissa sekä niiden lähialueilla ulkoillen!
Kotipalvelu on perheen avustamista jokapäiväiseen elämään liittyvissä tehtävissä ja toiminnoissa. Palvelu räätälöidään aina kunkin perheen omista tarpeista käsin ja se voi sisältää esimerkiksi seuraavia asioita:
- Lapsen perushoitoa
- Leikittämistä ja ulkoilua
- Perheen arjen tukemista
- Pieniä kodin askareita (ei kuitenkaan kodin viikkosiivousta yllä mainituilla hyvinvointialueilla)
Työllistämme myös l
Työllistämme myös lastenhoitajia kaikenlaisiin perheisiin ja tarpeisiin!
Lastenhoitajamme huolehtivat asiakasperheidemme lapsista aina tarpeen mukaan: silloin kun vanhemmat tarvitsevat pienen hetken omaa aikaa, kun tarvitaan luotettava hoitaja hakemaan lapset päiväkodista tai silloin, kun lapset ovat sairaana tai toipilaina kotona ja vanhemman täytyy työskennellä.
Lastenhoitotyö on keikkaluontoista ja voit tehdä sitä joustavasti oman aikataulusi mukaan sen pituisen ajanjakson, kun sinulle itsellesi sopii. Keikkatyöstä voit koota itsellesi jopa täysipäiväisen työn! Lastenhoito tapahtuu asiakasperheidemme kodeissa ympäri pääkaupunkiseutua. Lastenhoitajamme ulkoilevat myös paljon asiakasperheiden lasten kanssa!
Sairaan lapsen hoitopalvelussa työskennellessäsi huolehdit lapsen perustarpeista sekä puuhaat ja leikit lapsen kanssa tämän voinnin mukaan. Työ ei sisällä lainkaan sairaanhoidollista työtä.



