Työpaikkailmoitus

LASTENOHJAAJIA lapsiperheiden kotipalveluun Vantaalle ja Keravalle (ilta- ja viikonlopputyö)
Etsimme LASTENOHJAAJIA lapsiperheiden kotipalveluun Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle! Tässä työssä pidät huolta asiakasperheidemme lapsista heidän omissa kodeissaan ja tuet perheiden arjen sujuvuutta sekä vanhempien jaksamista. Autat omalla työlläsi ehkäisemään ja helpottamaan lasten ja perheiden pulmia mahdollisimman varhain.
Tarjoamme sinulle työtä oman elämäntilanteesi mukaan, sinulle sopivissa perheissä. Pääsääntöisesti työvuorosi perheessä kestää kerrallaan 2-4 tuntia. Työtä on tarjolla arkisin klo 16-21 välillä, sekä lauantaisin klo 8-18 välillä. Voit itse valita, milloin haluat työskennellä! Parasta olisi, jos voisit sitoutua vähintään yhteen asiakasperheeseemme noin 2-3kk ajaksi. Mielellämme työllistämme sinua täysipäiväisemminkin, työn ollessa kuitenkin tuntiperustaista. Halutessasi voit tehdä työvuoron esimerkiksi kahdessa eri perheessä saman päivän aikana. Työ tapahtuu pääsääntöisesti asiakasperheidemme omissa kodeissa ja kotien ympäristössä, eri puolilla Vantaata ja Keravaa.
Tarjoamme sinulle:
-16,92€/h ja lisäksi yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaiset ilta- ja viikonloppulisät
-Siirtymäbonuksen, jokaisesta siirtymisestä työpäiväsi aikana, mikäli työskentelet useammassa perheessä samana päivänä
-Palkallisen, kattavan perehdytyksen työhön
-Mahdollisuus säännölliseen kouluttautumiseen ja työsi kehittämiseen
-Hätäensiapukoulutuksen
-Esihenkilön tuen itsenäisen työsi rinnalle
-Lakisääteisen työterveyshuollon
-Tapaturmavakuutuksen
Meillä on myös käytössä rekrytointibonus. Jos suosittelet Sivina Hoivanettiä työpaikkana tuttavallesi ja suosittelu johtaa rekrytointiin, maksamme sinulle 50€ bonuksen.
Saatat olla oikea henkilö tehtävään, jos sinulta löytyy:
-LASTENOHJAAJAN TUTKINTO tai muun soveltuva sosiaali- tai terveysalan perustutkinto. Voit olla esimerkiksi lähihoitaja, perushoitaja, kodinhoitaja tai vastaavan koulutuksen saanut osaaja.
-Ammatillista kokemusta lasten ja perheiden kanssa työskentelystä
-Oma-aloitteista asennetta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn
-Sujuvaa suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa / FLUENT SPOKEN AND WRITTEN FINNISH LANGUAGE
-Kokemusta pienten lasten hoidosta
Sinulla tulee olla vähintään yksi suosittelija aiemmista työsuhteista lasten parissa ja puhdas rikostausta lasten kanssa toimimiseksi. Tehtävään valitun henkilön tulee esittää työnantajalle rikosrekisterilain 6§ 2 momentin mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä edellytetään rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.
Arvostamme lisäksi:
-Kokemusta erityisen tuen tarpeessa olevien lasten hoidosta (esim nepsy-haasteet, autismin kirjo)
Lue lisää:
Töihin Sivinaan!
Lapsiperheiden kotipalvelussa helpotat perheiden arkea
Lisätietoja työtehtävästä antaa Anna Forsten anna.forsten@sivina.fi / 045 145 5947 (arkisin iltapäivisin klo 13-15).
Lähetä hakemuksesi lomakkeen kautta!