Categories
Tiedotteet

Tiedote: Sivina Oy on vastuullinen työnantaja

Helsingin Sanomat on julkaissut sunnuntaina 5.7.2020 artikkelin ”Siivoton ala” (Paavo Teittinen teksti, Mikko Suutarinen kuvat), joka käsittelee siivoojien työoloja Suomessa. Alaa syytetään työntekijöiden hyväksikäytöstä ja pahimmillaan ihmiskaupasta. Sivina Oy irtisanoutuu artikkelin kuvailemasta hyväksikäytöstä.

”Siivoton” siivousala?

Sivina Oy on järjestäytynyt työnantaja ja noudattaa Kiinteistötyönantajat ry:n työehtosopimusta. Työntekijät palkataan yritykseen toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksilla. Sivinalla on käytössä jokaisessa toimipisteessä samat toimintamallit, joilla varmistetaan työtapojen ja toiminnan yhtenäisyys ja oikeudenmukaisuus. Töitä hallinnoidaan kalenterijärjestelmällä, johon kaikki tehty työ kirjataan. Työ mitoitetaan niin, että siirtymiin, välinehuoltoon ja taukoihin jää riittävästi aikaa.

Työn arki kotipalveluissa

Sivina Oy toimii kotipalvelu-toimialalla. Suurin osa konsernin asiakkaista on pieniä yksityisasiakkaita, jotka arvostavat järkeviä mitoituksia ja laadukasta palvelua. Kotipalvelun töitä ovat muun muassa kotisiivoukset, pienet avustavat työt sekä henkilökohtainen apu. Yksi asiakaskäynti kestää muutaman tunnin. Siirtymiä kertyy päivittäin paljon, mutta matkustamista on helpotettu paikallisten toimipisteiden ja yrityksen 40 auton avulla.

Kielitaito ja henkilökohtaiset dokumentit työnhaussa

Asiakaspalvelu on kotipalvelutyön kulmakivi. Sivinalla työskentelee sekä suomenkielisiä että muita kuin kotimaisia kieliä äidinkielenään puhuvia henkilöitä. Yhteistyö työntekijöiden kanssa on hyvää kielitaidosta riippumatta. Sivina kannustaa työntekijöitään suomen kielen opiskeluun monin tavoin, esimerkiksi kilpailukykysopimuksen kiky-tunteja on kannustettu käyttämään kieliopintoihin. Töihin palkataan henkilöitä, joilla on työlupa Suomessa. Tarvittaessa toimitamme viranomaisille todistuksen työsopimuksesta.

Yrityksestä

Sivina Oy on vuonna 1997 perustettu, suomalainen kotipalveluita tuottava perheyritys, joka työllistää noin 200 henkeä ympäri Suomen. Konserniin kuuluvat tytäryhtiöt Sivina Kotipalvelut Oy ja Kotipalvelu Ykköset Oy. Lue lisää: https://sivina.fi/sivina

Yhteystiedot

Pasi Pietilä, toimitusjohtaja: puh. +358 50 062 0672, sähköposti: pasi.pietila@sivina.fi

Tuuli Sivaro, markkinointi: puh. +358 50 400 6751, sähköposti: markkinointi@sivina.fi