Helsingin timanttinen tehotiimi esittelyssä


Tiesitkö, että meillä on Helsingissä todella timanttinen tiimi, joka pyörittää sekä kotisiivousta että kodinhoitopalveluita?


Paremmin tarkasteltuna, tiimejä on siten kaksi ja kummallakin on omat vahvuutensa tiiminvetäjästä alkaen! Sandra Heinaste luotsaa Helsingin kotisiivousta ja Mia Lauttamo kodinhoitoa. Molemmilla palvelukokonaisuuksilla on omat vahvuutensa ja asiakaskuntansa! Toki Mia ja Sandra tekevät myös paljon yhteistyötä ja auttelevat toisiaan täpärän paikan tullen.

Sandra Heinaste vas. ja Mia Lauttamo

Luotettavia siivouspalveluita asiakkaille

Helsingin kotisiivoustiimi hoitaa siivoukset työparimallilla, jossa kaksi siivoojaa käy asiakkalla tuoden mukanaan ammattilaisen siivousvälineet- ja aineet.

Sandra kertoo:

Toimipisteemme tarjoaa laadukkaita ja luotettavia siivouspalveluja aina säännöllisestä kotisiivouksesta raivaussiivouksiin asti. Palvelumme suunnitellaan aina asiakkaan tarpeiden mukaan, ja meille on tärkeää, että työn jälki on huolellista ja asiakas voi luottaa siihen, että koti on hyvissä käsissä. Eniten meiltä tilataan säännöllistä kotisiivousta, ja ikkunanpesukaudella myös ikkunanpesut ovat erityisen kysyttyjä.

Tiimissämme työskentelee tällä hetkellä 12 ammattitaitoista työntekijää. Olemme sosiaalinen ja helposti lähestyttävä porukka, ja toimistolla on lämmin ja positiivinen ilmapiiri. Aamut alkavat usein toimistolla yhteisellä kahvihetkellä ja kuulumisten vaihdolla ennen kuin lähdemme asiakaskohteisiin. Päivän päätteeksi palaamme toimistolle, huolehdimme tarvikkeista ja tarvittaessa käymme vielä läpi päivän tapahtumia. Yhteishenki ja toistemme tukeminen ovat meille tärkeitä arvoja, ja ne näkyvät vahvasti arjessamme.

Meillä nauru kuuluu työpäiviin ja ihmiset viihtyvät yhdessä. Viime vuonna tiimiimme liittyi myös miestyöntekijä, mikä toi mukavaa vaihtelua aiemmin täysin naisvaltaiseen porukkaan. Odotamme innolla kevättä ja ikkunanpesukauden käynnistymistä. Tänä kesänä saamme ensimmäistä kertaa myös ikkunanpesun kesätyöntekijän, jotta pystymme vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin entistä sujuvammin.

Kaikki asiakkaat eivät ehkä tiedä, että toimistollamme vierailee toisinaan myös toimistokoira Nelli, joka käy aamuisin tervehtimässä työntekijöitä ja tuo iloa työpäiviin.

Haluamme kiittää asiakkaitamme luottamuksesta. On meille suuri ilo saada olla mukana helpottamassa arkea ja huolehtimassa kodeista sydämellä ja ammattitaidolla.

Sandra, Helsinki

Toimisto sijaitsee Oulunkylässä. Sandra ja Mia tekevät paljon yhteistyötä keskenään.


Kodinhoidosta kokonaisvaltaista huolenpitoa

Kodinhoitomallilla toteutettava palvelu voi sisältää kotisiivouksen lisäksi kodin muitakin askareita sekä lisäksi esimerkiksi ulkoilu, kaupassakäynti- ja asiointiapua. Kodinhoitopalvelu sopii niin seniorille kuin kiireiselle perheellekin joka tarvitsee hieman lisäkäsiä arjen pyörittämisessä.

Mia kertoo:


Meiltä kodinhoidosta saa laajasti kaikki kotipalvelut niin siivouksesta avustukseen. Olemmekin saaneet siitä paljon positiivista palautetta, että sama tuttu työntekijä pystyy auttamaan joustavasti eri tarpeissa.

Suosituin palvelumme on kodin siivous, mutta enenevissä määrin asiakkaat haluavat yhdistää siivoukseen myös muita palveluja. Esimerkiksi petivaatteiden vaihdot ja pyykinpesu onnistuvat siivouksen lomassa. Ikäihmiset toivovat myös paljon seurana olemista ja yhdessä ulkoilua. Lapsiperheillä on taas monesti toiveena myös ruuan valmistus.

Meillä kodinhoidossa on tällä hetkellä 8 ammattitaitoista kodinhoitajaa ja 1 ikkunanpesijä. Voisin kuvailla heitä kaikkia todella ihaniksi työntekijöiksi, jotka tekevät töitä suurella sydämellä ja heitä yhdistää halu auttaa ja palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla. 

Helsingin toimistolla on kodinhoidon toimipisteen lisäksi kotisiivouksen toimipiste ja teemme tiivistä yhteistyötä keskenämme. Läsnä on aina avoin, kunnioittava ja huumorilla höystetty ilmapiiri. Pidän todella tärkeänä, että jokainen tuntisi olonsa arvostetuksi ja ei olisi olemassa asiaa, mistä ei voisi puhua. Omille työntekijöilleni haluan olla helposti lähestyttävä, joustava ja paljon positiivista palautetta antava esihenkilö, joka auttaa työntekijöitä loistamaan työssään!

Uusi vuosi on alkanut hienosti ja odotankin jo kovasti, että pääsemme kevätmessuille messukeskukseen mukaan. Lähden itse ensimmäistä kertaa messuille näytteilleasettajaksi ja uskon, että siitä tulee hieno kokemus. Tulkaa ihmeessä moikkaamaan Sivinan messuosastolle maaliskuussa! 

Minuun voi olla yhteydessä, oli tarve sitten siivoukselle, avustukselle tai muulle kotipalvelulle! Sovitaan juuri sinun tarpeisiisi sopivasta paketista!

Talvisin terkuin. Mia, Sivina kodinhoito Helsinki

Heräsikö kysyttävää?

Siivouskalenteri

Milloin kannattaa siivota mitäkin?

Jotta oma koti pysyisi paremmin ja helpommin puhtaana, kannattaa siivousta aikatauluttaa kuukauden ja vuodenajan mukaan ja jakaa siivoustehtäviä koko vuoden ajalle. Tässä Sivinan siivouskalenteri, josta voit katsoa joka kuukaudelle omat siivoukseen liittyvät tehtävät. Viikottainen ylläpitosiivous pitää paketin kasassa niin, ettei kauheaa kaaosta ehdi kertyä.

1. Vie mennessäs, tuo tullessas!

Päivittäinen siivousrutiini helpottuu, kun laitat tavarat heti käytön jälkeen omille paikoilleen ja astiat suoraan tiskikoneeseen. Korjaa astiat pöydästä heti ruokailun jälkeen ja pyyhi pöytä sekä keittiön tasot. Käsiä pestessäsi pyyhkäise nopeasti siivousliinalla lavuaarin reunat ja hana puhtaaksi, pyöräytä vessanpönttö vessaharjalla ohimennen.

Pidä muutamaa tärkeää siivoustarviketta esillä kuten siivousliinaa wc:ssä ja kylpyhuoneessa sekä keittiössä ja harjaa ja rikkalapiota tai varsi-imuria keittiössä. Kun viet tavarat mennessäsi ja tuot tullessasi sekä teet hieman siisteyden eteen ollessasi, alla oleva päivittäinen lista kevenee kuin itsestään.

2. Päivittäin:

  • Kerää tavarat ja laita ne omille paikoilleen
  • Tyhjennä ja täytä tiskikone
  • Pyyhi tasot keittiöstä
  • Nappaa pahimmat roskat varsi-imurilla lattialta
  • Poista hiukset ja karvat lavuaarista ja pyyhkäise hana
  • Vie roskapussit lähtiessä

3. Viikottain

  • Imurointi ja/tai lattioiden nihkeäpyyhintä
  • WC- ja kylpyhuoneen siivous
  • Roskien vieminen
  • Pyykkihuolto
  • Pölyjen pyyhintä
  • Keittiön tasojen ja kodinkoneiden pyyhintä

4. Kuukausittain

Tammikuu

  • Joulu-/uuden vuoden koristeiden purku ja säilöön pakkaaminen
  • Jääkaapin ja pakastimen sulatus ja puhdistus – hyödynnä pakkaspäivät
  • Siivouskaapin siivous ja varaston inventointi

Helmikuu

  • Mattojen tuuletus
  • Verhojen tuuletus tai imurointi
  • Patjojen ja tyynyjen tuuletus
  • Pölyttömien kohteiden tarkistus: kattolamput, listat, ilmanvaihtoventtiilit

Maaliskuu

  • Kevätsiivouksen aloitus: kaappien järjestely ja tavaroiden karsiminen
  • Keittiön laatikoiden sisäpuhdistus

Huhtikuu

  • Ikkunoiden pesu (sään salliessa)
  • Kirjahyllyjen siivous ja kaappien järjestelyn jatkaminen

Toukokuu

  • Puutarhakalusteiden esille otto ja puhdistus
  • Vaatteiden vaihto kausisäilytykseen
  • Parvekkeen tai terassin siivous, parvekelasien pesu
  • Juhlasiivoukset

Kesäkuu

  • Mökki kuntoon juhannukseksi
  • Saunan pesu
  • Mattojen pesu (aurinkoisella ja tuulisella säällä matot kuivuvat hyvin)

Heinäkuu

  • Kevyempi ylläpitosiivous lomakuukautena
  • Ulko- ja sisäovien puhdistus tahroista ja pölyistä
  • Pyykinpesukoneen ja tiskikoneen puhdistus

Elokuu

  • Koulujen ja arjen alkuun valmistautuminen: työpöytien siivous
  • Lattioiden peruspesu/pyyhintä
  • Varaston tai kellarin siivous

Syyskuu

  • Kaappien ja laatikoiden läpikäynti
  • Pattereiden ja lämmityslaitteiden puhdistus e
  • Ikkunoiden pesu (toinen kierros, jos tarpeen)

Lokakuu

  • Ovenpielien ja ovenkahvojen desinfiointi
  • Pölyjen pyyhkiminen valaisimista
  • Eteisen kaappien järjestely, kauden mukaisten vaatteiden esille ottaminen
  • Eteisen seinien ja lattian perusteellinen puhdistus

Marraskuu

  • Suursiivous: mm. Pölyjen pyyhintä ylhäältä ja nurkista, kylppärin harjapesu, jääkaapin puhdistus, kirjahyllyjen puhdistus
  • Sisustuksen päivittäminen talviseen tunnelmaan, lämpimät torkkupeitot ja villasukat esille!
  • Uunin ja liesituulettimen puhdistus, mikron puhdistus
  • Saunan pesu

Joulukuu

  • Jouluisen tunnelman laittaminen, koristelu
  • Joulusiivous: kaikki pinnat, lattiat ja saniteettitilat
  • Rentoutuminen ja rauhoittuminen joulun viettoon

Syksyn suursiivous – mitä kaikkea on hyvä huomioida?

Syksy tuo tullessaan raikkaan ilman, värikkäät lehdet ja uudenlaisen rytmin arkeen. Kesän jälkeen koti kaipaa usein pientä päivitystä ja perusteellista siivousta, jotta syksyn pimeät illat voisi viettää mahdollisimman viihtyisästi. Suursiivous ei tarkoita pelkkää moppausta – se on tilaisuus käydä koko koti läpi ja valmistautua talveen niin henkisesti kuin käytännöllisesti.

Tässä kattava lista siitä, mitä kaikkea kannattaa huomioida syksyn suursiivouksessa:

1. Puhdista pölyt pois

Aloita imuroimalla ja moppaamalla huolellisesti kaikki huoneet, myös nurkat, listat ja kalusteiden aluset. Kesän aikana avoimista ikkunoista on saattanut kantautua sisään pölyä ja siitepölyä, jotka on hyvä siivota pois ennen kuin kodin tuuletus vähenee ilmojen viiletessä. Pyyhi pölyt kaappien päältä, valaisimista, kärpäset valaisimet, patterien alta, ritilät, ilmastointiventtiili.

2. Keittiö kuntoon

Keittiö on kodin sydän – ja syksyllä siellä vietetään taas enemmän aikaa ruoanlaiton ja leivonnan parissa. Tyhjennä ja puhdista jääkaappi ja keittiönkaapit. Pakastimen sulatus kannattaa ajoittaa talvelle, jolloin pakkaspäivänä pakasteet voi säilyttää esimerkiksi parvekkeella sulatuksen ajan. Tarkista kuivakaapissa olevien tuotteiden päiväykset, ja järjestä tarvikkeet niin, että arjen kokkailu helpottuu. Puhdista liesituuletin: suodattimen voi pestä astianpesukoneessa tai liottaa tiskialtaassa astianpesuaineliuoksessa! Imuroi jääkaapin tausta, tarkista pesukoneen suodattimet ja puhdista lieden taus.

3. Siivoa kodin märkätilat huolella

Suursiivouksen yhteydessä on hyvä puhdistaa kodin märkätilat eli wc, kylpyhuone ja sauna hieman perusteellisemmin. Normaalisiivouksen lisäksi harjaa kaakeliseinät ja lattiat, joihin lika pinttyy ajan kuluessa. Puhdista kylpyhuoneen säilytyskalusteet kuten peilikaapit sisältä käyden samalla kaapin sisältö läpi. Pyyhi pölyt myös kaappien päältä ja puhdista peilit. Harjaa saunan lauteet käyttäen mietoa pesuainetta ja huuhtele lopuksi kylmällä vedellä. Muista pestä myös lattia. Puhdista lattiakaivo!

4. Pese ikkunat ennen pakkasia!

Syksy on usein viimeinen hyvä hetki pestä ikkunat ennen talvipakkasia. Kirkkaat ikkunat päästävät sisään mahdollisimman paljon luonnonvaloa, mikä on erityisen tärkeää syksyn ja talven lyhyinä päivinä.

5. Järjestä ja karsi tavarat

Syksy on oiva aika käydä kaapit ja komerot läpi: mitä et ole käyttänyt koko kesänä? Vaatteet, astiat ja muut tavarat, joille ei ole enää käyttöä, voi lahjoittaa tai kierrättää. Tilaa syntyy, ja koti tuntuu kevyemmältä.

6. Vaihda tekstiilit kauteen sopiviksi

Kesäiset verhot, kevyet torkkupeitot ja ohuet petivaatteet voi pestä ja säilöä seuraavaa kesää varten. Tilalle kannattaa tuoda lämpimämmät ja pehmeämmät materiaalit – samettia, villaa ja flanellia. Ne luovat kodikkuutta ja lisäävät lämpöä syksyn koleisiin iltoihin. Myös valaistus ja kynttilät tuovat tunnelmaa pimenevin iltoihin!

Tarvitsetko apua siivousurakassa? Me autamme mielellämme!

Iloa arjen kohtaamisista


Valitsemme kuukausittain joukostamme työntekijän, jonka palkitsemme hyvin tehdyn työn ansiosta. Elokuun työntekijäksi valittiin Anniina Helsingin Kodinhoidon tiimistä.


“Hei, olen Anniina!

Teen Sivinassa kodinhoitajan töitä; kotisiivouksen lisäksi myös pyykinpesua, vuodehuoltoa, kaupassa käyntiä ja niin edelleen.

Olen työskennellyt Sivinassa vakituisesti noin neljä ja puoli vuotta. Keskimäärin työtunteja kertyy noin 30 tuntia viikossa.

Työpäivän aikana käyn yleensä noin kolmen asiakkaan luona. Parityönä tehtävästä kotisiivoojan työstä poiketen, työskentelen kodinhoitajana yksin. Siivouksessa käytän pääasiassa asiakkaan omia siivousvälineitä. Siten minun on myös helppo kulkea julkisilla kulkuvälineillä, kun ei tarvitse kuskata imuria tai muita siivousvälineitä mukana. Aamulla matkustan yleensä lähijunalla asiakkaan luo ja ensimmäisen asiakaskäynnin päätteeksi pidän pienen lounastauon esimerkiksi kahvilassa tai omia eväitä nauttien. Helsingin alueella kuljen yleensä ratikalla, koska sillä pääsee näppärästi lähelle asiakaskohteita.

Päädyin työskentelemään Sivinaan, koska olen aina tykännyt siivoamisesta ja siitä että paikat ovat järjestyksessä! Äitini sanoo, että olen aina ollut myös huolehtivainen ja ajatellut muita. Siten kodinhoitajan työ sopii minulle hyvin.

Parasta työssäni on ehdottomasti asiakkaan auttaminen kaikessa, missä hän tarvitsee apua ja mitä hän sattuukin pyytämään. Pidän asiakkaiden kanssa juttelemista myös todella tärkeänä asiana, siivouksen ohella. Myös se, että näkee miten joillekin siivoojan käyminen on päivän kohokohta, on sydäntä lämmittävää. Minua motivoi työssäni myös se, kun huomaan, miten voin edelleen kehittyä ja oppia joka päivä jotakin uutta työni kautta.

Se, että näkee miten joillekin siivoojan käyminen on päivän kohokohta, on sydäntä lämmittävää.

Voin ehdottomasti suositella Sivinaa työpaikkana muillekin! Täällä on todella kannustava ja positiivinen työilmapiiri. Esimieheltä voi kysyä mitä vain ja hän auttaa aina. Täällä ollaan myös todella joustavia vapaapäivien, lomapäivien ja työaikojen kanssa.”

Anniinan esihenkilö Mia kertoo, että Anniina on joustava, asiallinen ja ammattimainen työntekijä, jolla on kiitettävät asiakaspalvelutaidot. Hänen kanssaan on helppo tehdä yhteistyötä ja hän on innokas uuden oppija ja kiinnostunut kehittämään niin itseään kuin Sivinan toimintaakin! Asiakkaat pitävät Anniinasta, ja antavat hänestä paljon positiivista palautetta. Hän on reilu ja mukava tiimikaveri, joka kohtelee kaikkia tiimin jäseniä ystävällisesti ja arvostavasti.

Suurkiitos Anniina, sinulle, kiitettävästi hoidetusta työstä!