
Omaishoidon vapaa Espoossa
Omaishoidon vapaan sijaistusta Luvnin alueella!
Omaishoidon vapaa Espoossa – Sivina Kotipalvelut toimii nyt sijaistuksen palvelutuottajana 18-64+-vuotiaille Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Tarkemmin sanottuna toiminta-alueitamme ovat Luvnin alueella Espoo, Kauniainen, Vihti, Kirkkonummi ja Lohja.
Omaishoitoa tehdään rakkaudella
Omaishoitajan työtä tehdään usein suurella sydämellä mutta se ei tee työstä kevyttä. Omaishoitajan työ voi olla vaativaa ja raskasta, ja lepotaukoja ei välttämättä siunaannu samalla tavalla kuin perinteisessä “kahdeksasta neljään”- työssä. On kuitenkin erityisen tärkeää että omaishoitajakin saa viettää vapaa-aikaa ja toipua työn tuomasta kuormituksesta. Omaishoitajalle on määritelty lakisääteiset vapaat jotta lepo ja palautuminen voisivat toteutua.
Mitä on omaishoidon vapaan sijaistus?
Omaishoidon vapaan sijaistuksella tarkoitetaan sitä, että omaishoitajan lakisääteisten vapaiden ajaksi järjestetään korvaava hoito, jotta omaishoitaja saisi levätä ja palautua.
Sijaistuksen aikana hoidettava saa kaiken tarvitsemansa tuen päivittäisissä toimissaan kotona. Takaamme arjen turvallisen sujumisen kotona, pitävät seuraa asiakkaalle ja avustavat ulkoilussa ja asioilla käymisessä. Autamme myös henkilökohtaisen hygienian ylläpitämisessä, kuten suihkussa käynnissä, pukeutumisessa ja vaikka parran ajossa. Tuemme ruokailun sujumisessa ja olemme apuna liikkumisessa. Alla vielä muistilista asioista, joissa omaishoidon vapaan sijainen voi olla suureksi avuksi:
- perushoito ja päivittäinen apu
- hygienia ja ruokailun tuki
- ulkoiluapu, seura ja asiointiapu
- turvallinen läsnäolo ja arjen sujuvoinnin turvaaminen kotona
Sivina Kotipalveluiden omaishoitajan vapaiden työntekijät ovat koulutettuja lähihoitajia. Palvelumme on kuitenkin sosiaalihuollon alaista, joten emme tee lääkehoitoa tai sairaanhoitoa.

Toimimme Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelusetelituottajana
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue käyttää palveluseteleitä vaihtoehtona alueen itse tuottamille tai ostamille palveluille. Palvelusetelin arvo määritellään hyvinvointialueen toimesta. Asiakas voi siis maksaa palvelumme hyvinvointialueen myöntämällä palvelusetelillä setelin arvon mukaisesti.
Omaishoidon vapaita palvelusetelillä tuotetaan niin +64 vuotiaille kuin 18-64 vuotiaille omaishoidettaville. Alle 18-vuotiaan omaishoitoa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella tuottaa sisaryritys Hoivanet.

Haluatko kysyä lisää omaishoidon vapaan sijaistuksesta?
Kysy lisää vaikka pirauttamalla omaishoidon Espoon alueen palveluista vastaavalle Laura Jalkaselle: 050 378 9280 tai